by itu - saunahattukauppa.fi - byitu.fi @ byitu.fi - 040 37 151 30 - Info in English


Ostoskori

Itu

Mä siis olen Itu, Vantaan Seutulasta syntyisin, Saunahattu-Itu eli lempinimeni on Itu, jonka sain, kun pikkuveljeni opeteli puhumaan.   

Ritva Orvokki Heino on siis koko nimeni, ja minulla on kaksoissisko Tuula, jota olen 13 minuuttia vanhempi. Tuula harrastaa valokuvausta ja hän on ottanut osan kuvista, joissa mä olen.  

Taiteellisuuteni ja luovuuteni olen perinyt Anneli-äidiltämme. Ja pitkään olinkin sitä mieltä, että pelkästään kiinnostus käsitöitä kohtaan tulee hänen puoleltaan.   

Tässä kuvassa olen  

kuva siskoni © Tuula Heino-Kyllönen

lapsuudenkotimme naapuritontilla, jossa sijaitsi kasvihuoneita, äitimme oli aiemmin siellä töissä.   

Kasvihuoneen vesisäiliöiden neljästä pilarista nuo kaksi ovat vielä jäljellä, tai kuvan otto hetkellä ainakin lokakuun lopulla 2020.

Mutta tuossa kun kerran sähkörukilla kehräsin ja juttelin samaan aikaan isämme Riston kanssa, niin hän kertoi, että Helmi-mummo, eli hänen äitinsä oli keritsenyt Seutulan kylän lampaat. 

Lisäksi isovanhemmillamme oli kaski lammasta, joista mummo karstasi ja kehräsi lankaa ja neuloi neuleiksi. Pappamme Lauri oli tehnyt sellaisen jonkinlaisen pystykarstan, jonka avulla ja tietenkin käsikarstaimilla Helmi sitten karstasi. Harmaita, kun olivat musta ja valkoinen lammas.   

Meidän lapsuudessa lampaita ei enää ollut oli vain kanala. Mutta käsikarstaimet, rukin ja kanalatallin seinässä roikkuneet ruosteiset keritsimet muistan nähneeni. 


kuva siskoni © Tuula Heino-Kyllönen


kuva siskoni © Tuula Heino-Kyllönen

Lapsuudenmaisemiin kuuluu 2020-luvun alkupuolella kuvatut MasterChef Suomi-ohjelman ulkomaisemissa kuvattu iso punatiilinen navetta/talli.
kuva siskoni © Tuula Heino-Kyllönen


Helmi-mummo puolestaan työskenteli edellisen sivun viimeisessä kuvassa taustalla näkyvän Katrinebergin kartanolla piikana. 
 
Helmi ja Lauri olivat tahoiltaan tulleet Seutulaan töiden perässä ja taitaneet siten tavata toisensa töiden parissa.


 

Yllä oleva kuva osastostani on toistaiseksi viimeisiltä vuoden 2019 keväältä Sastamalan messuilta. Vuodelta, jolloin Sastamala täytti 10 vuotta.   

Usein myynti paikoilla on tullut ihmiset mulle juttelemaan aloittaen ”mäkin olen Artesaani tai Artesaani opiskelija” tai todettu ”olet Artesaani”. Olen sitten korjannut että ”itseasiassa mä en ole”. 

Syys-talvella 2018 oli kyllä lähellä, että olisin tuohon koulutukseen lähtenyt. Kävin Ikaalisissa tapaamassa opettajaa ja tutustumassa koulun tiloihin. Tuon tapaamisen pääteeksi minut tervetulo toivotettiin sanomalla ”voit aloittaa, vaikka heti huomenna”. Muista seikoista johtuen se ei ihan luonnistunut ja sain myös aikaa miettiä. Näkemäni ja kuulemani perusteella tulin siihen tulokseen, että ko. koulutuksella ei olisi minulle juurikaan mitään uutta annettavaa. Ei sillä, etteikö aina jotain oppisi, mutta mä tiesin ja osasin sen jo mitä halusin – eli huovuttaa.

Käynti ei toki turha ollut, se avasi omat silmäni paremmin omaan osaamiseeni ja siihen, että tämä on se mun intohimoni. Tuolla Ikaalisissa käydessäni esitin sielläkin myös kysymyksen ”Tappaako koulutus luovuuden?”. No vakuutettiin, että ei, mutta siihen ei nyt osaltani saada vastausta.  

Vaikka tuolla onkin tulossa koulutuksistani, niin ne ovat vain siksi, että saat jonkinlaisen raamin koulutustaustastani. Itse en ole koskaan perustanut titteleistä. Tärkeintä on intohimo tekemiseen, ja sen lisäksi aito kiinnostus ja halu tehdä aina parempia ja parempia saunahattuja. Ei pysähtyä siihen mitä nyt on tyyliin ”näin on tehty ennenkin”. Tähän ei tarvitse titteliä tai omia lampaita.  


Ennen kuin rupean listaamaan opinpolkuani niin toki myös äidin vanhemmista muutama sana. He molemmat ovat kotoisin Etelä-Karjalasta Vuoksin varrelta Viipurista kotvanen koilliseen Eino-pappa luultavasti Antreasta (ent. Suomen kunta) ja Ellen-mummi Ensosta (ent. Suomen kunta) lähempänä nykyistä rajaa Imatralta kaakkoon. Ellen oli tyttönimeltään Hattu, ei sentään Saunahattu.

Eino oli kirvesmies ja Ellen viiden lapsen äiti. Joutsenossa asuessaan luultavasti Joutseno Pulbilla molemmat sukulaisten muistikuvien mukaan työskennelleet ennen evakkoon lähtöä. He asettuivat Helsingin maalaiskuntaan, joka nykyisin Vantaana tunnetaan ja siellä Seutulan lähistölle Kesäkylään jonne Eino-pappa rakensi perheelleen kodin.

Tuo heidän koti oli myös meidän kotimme tovin. Kun olimme siskon kanssa noin viisivuotiaita, oma kotimme tuhoutui tulipalossa. Onneksemme olimme kaikki tuolla mummolassa tuona talvisena yönä.   

Oma hämärä muistikuva on kotimme raunioilta, jossa tuhoutui oikeastaan kaikki. Kultapossukerhon possupankit olivat sulaneet klimpeiksi, joitain nokisia kolikoita. En tiedä olivatko lippaasta? Sillä vanhempamme olivat tuolloin K-kauppiaita. Yhdet helmet oli säästyneet mato alla, kun palokunta oli tullut sammuttamaan paloa.  

Oikeastaan jäi vain se mitä meillä oli päällämme. Meillä kaksosilla oli äidin neulomat pusero ja hame. Ne olivat puna-keltaraidalliset.   Kuvan keltainen lankakerä on kyseisestä neuleesta. En muista koska ja kuka sen on purkanut takaisin langaksi. Siinä näkyy pieniä punaisia nukkia myös. Tuo kerä on ihmeen kummalla kulkenut näihin päiviin asti mukana. Omalla oudolla tavallaan ehkä oman elämäni ns. Punainen lanka, vaikka keltainen onkin. 

Raunion alakertaan isä rakensi meille väliaikaisen kodin samalla kun yrittäjinä pitivät K-kauppaa Järvenpäässä. Isä taloushallinnollinen puoli tuli esille myös siinä, että hän hoiti sukulaisten veroilmoitukset lähetysvalmiiksi. 

Äiti neuloi ja ompeli meille vaatteita, ja muistan, kuinka kävin tulevan kotimme tulevan keittiön kohdilla olevilla lattiaparrujen päällä esittelemässä häille juuri valistuneita 70-luvulle tyypillisen vihreän värisiä housuja.   

10-vuotiset synttärit juhlimme jo uudessa kodissa. Äiti oli leiponut kakun, johon hän oli laittanut ananasrenkaiden paloista 10 keskelle kakkua. 

Noin vuotta myöhemmin pikkuveljemme Tomi syntyi - hän jolta olen tavallaan saanut nimeni Itu.


Kansakoulussa (nykyisin kait alakoulu) kun käsityötunnit alkoi, siellä neulottiin tyynynpäällinen. Sen piti tulla neljästä samankokoisesta kolmiosta. Alkuun oli aina oikeata ja siten sai vaihtaa väriä ja neuloa sileätä. No se alkoi jo tuolloin, eli en tykkää (lue halua osata lukea ohjeita) tai tuolloin ehkä kyse oli siitä, että olin tulkinnut ohjetta väärin. Niinpä mun kolmioista tuli sellaisia, että niitä piti neuloa kuusi, jotta sai tyynyn päällisen. Väreinä oli alkuun aina oikea valkoisella ja sitten vihreällä loput. Keskelle tein sitten valkoisen tupsun. Tuli erilainen ja hieno. Ekan luokan joulutodistuksessani käsityönumeroni oli 7 (seitsemän) tosin keväällä sitten jo 9 (yhdeksän).   

Kansakouluaikana nämä ensimmäiset neljä vuotta, numero seilasikin sitten tuon seiskan ja ysin välillä.

Keskikouluun (eli nykyisin yläkoulu) siirryttyä numero nousi ysiin ja kun oppivelvollisuus tuli täytettyä lähdin mukanani todistus, jossa käsityö numeroni oli 10. Myös Piirustus/kuvaamataidon numero on ollut tuolloin 10. Tosin Piirustus numeroni ensimmäisessä todistuksessani ensimmäisellä luokalla oli 6 (kuusi), josta se kyllä kasiin nousi ja lopulta ysiin ja kymppiin. Kansakoulun kässätunneista ei sit muita muistikuva. Keskikoulun tunneilta sitten muistuu pipo – kaksi oikein kaksi nurin ja loppu kavennukset. Se oli raidallinen väriltään kirkkaanvihreä ja tummanruskea, raidat oisiko ollut 4 kierrosta/väri. Myös siellä sitten neulottiin villasukat. Niihin suunnittelin kuvioita, oli sydämiä ja raitoja, ja väriltään keltapunaiset. Keskikoulun kässätunneilla myös ommeltiin mm. essua ja kimonoa. Oikeastaan näistäkään ei hirmustui mielikuvia, mutta se että mä halusin niihin tehdä jotain ekstraa. Se ei ollut tietoista erottautumista vaan joku sisäinen tarve luoda jotain uutta.  

Keskikoulun jälkeen en mennyt lukioon vaan kävin Ammattikoulun Rakennuspiirtäjälinjan 1982. Tosin Kampaajalinjalle olin ajatellut pitkään mennä mutta se jäi ujouttani pois. Tuntui siltä, että en pärjää niin suuressa naisryhmässä. En taitojani epäillyt vaan juurikin tuota muuta.

Kolme vuotta myöhemmin pääsin Helsingin Teknilliseen oppilaitokseen, josta keväällä 1988 valmistuin Talopuolen teknikoksi - eli tutummin Rakennusmestariksi.    

1990-luvn alkupuoliskolla tuli sitten neulottua lähinnä sukkia ja villapuseroita ja rasteroida niihin kuvioita. Yllä olevan kuvan koirahahmot on neulottu itse suunnittelemien kaavion mukaa.

Sitten tulikin reilun kymmenen vuoden tauko käsitöihin, ihan silleen, että kun keväällä 2008 uudelleen sukkia aloin tekemään niin piti ihan kaivaa se perusohje, miten se kantapää sitten taas syntyikään. Sen jälkeen sitten enempi ja vähempi neulottu.  

Toki tuon ”käsityötauon” aikana purin luovuutta öljyväreillä sotkemiseen, hiilellä piirtämistä. Kokeilin mm. silkinmaalausta, T-paitojen silkkipainantaa käsin. Muistinkohan kaikki, no siinä nyt päällimmäiset.

Tuossa välissä työelämän puolella olin tovin kiinteistön välittäjänä ja suoritin silloin LKV-tutkinnon keväällä 2001. Ja seuraavan kerran koulunpenkillä oppisopimuksen merkeissä Taloushallinnon Merkonomiksi valmistuin joulukuussa 2005. Helmikuussa 2016 sitten täydennyskoulutuksen myötä Taloushallinnon Ammattilaiseksi eli kotoisemmin Kirjanpitäjäksi.  

2013 maaliskuussa kävin sitten sen yhden ja ainoan märkähuovutuskurssin, ja siitä se sitten alkoi yksi ja toinen Satu-saunahattu malli syntyä. Uusien juttujen kokeilua myös syksyllä 2018 eli savitöitä – lasitus osoittautui vaan siinä hengitysteilleni sellaiseksi, että se ei saanut jatkoa.  

2020 lokakuussa aloitin ns. oppisopimuksella Yrittäjän Ammattitutkinnon suorittamisen – tutkinnon näytön annoin 04.10.2021 hyväksyttävästi. 12.11.2021 eli 121121 siirryin sivutoimisesta yrittäjyydestä päätoimiseksi käsityöyrittäjäksi.

Ostettuani suoraan lampolasta raakavillaa keväällä 2022 tuli opeteltua villan käsittelyä pesusta, kuivaamiseen. Karstamyllyn ja käsikarstojen käyttö oli jo tuttua. Myös värttinällä olen jonkun pätkän lankaa aiemmin kehrännyt. Talvella hankkimani sähkörukki sai hyrrätä. Oli opettavainen projekti kaikkineen.  

Kevät-kesällä 2022 tutustuin purkkivärjäykseen itsekseni.   

Syksyllä 2022 kävin muutaman kerran tuo tuohikurssilla – sain mitä hain.  Ja tulihan sitä ihan karstatun villan värjäystä kokeiltua marraskuussa 2022.

2022 marraskuussa siten karstavillan eli huovutusvillan ja myöhemmin villalangan värjäystä tuli opetteluta ja 2023 puolella myös kasviväreillä sekä elintarvikeväreillä. 

Toukokuussa 2023 pidin ensimmäisen märkähuovutuskurssin.

Tässä vähän isommassa pähkinän kuoressa taustaani, koulutukseni ja harrastuksistani.   

Täydennän sitten kun taas jotain uutta tulee.   


Saunahattuterveisin
Saunahattu-Itu
Saunahattuhuovuttaja ja -kouluttaja